Kuala Lumpur ja loman loppu

Viimeistä iltaa vietetään Bangkokissa Sinsuvarn lentokenttähotellissa. Ihan pätevän oloinen hotelli yön yli viettämiseen. Viimeiset neljä päivää vieteltiin Kuala Lumpurissa shoppaillen, syöden ja ehkä vähemmän nähtävyyksiä katsellen, niitä on tullut joskus aikaisemmin katsottua. Sen verran shoppailun ja syömisen ohella ehdittiin, että käytiin maailman suurimmassa lintupuistossa, jossa linnut ovat vapaana superisolla verkoitetulla alueella, jonne pääsee sisälle kävelemään lintujen keskelle. Aika hauska kokemus. Samaisella puistoalueella on myös perhospuisto, orkideapuisto ja peurapuisto. Suunnittelimme käyvämme katsastamassa myös muita puistoja, mutta kulinaristiset makuelämykset vetivät meidät Central Markettiin syömään. Tältä ruokailureissulta matkaan tarttui myös pienoinen vatsatauti kummallekin :) 

Lintupuiston sisäänkäynnillä

Nämä haikarat rakensivat pesiä ahkerasti ja poikasia löytyi useampi

Tipusia

"Are you talking to me?!"

Vatsatautia taltutettuamme pyörimme pari päivää superihanissa ostoskeskuksissa. Kuala Lumpur on kyllä kaupunki meidän mieleen. Etenkin jos haluaa shoppailla ja sattuu paikalle alennusaikaan. Tästä kaupungista löytyy merkkiliikkeitä ja paikallisia brändejä kauppakeskuksista, sekä jos haluat (toivottavasti et) ostaa feikkiä niin China Town on yksi suuri "KhaoSan"! Olimme todella yllättyneitä käydessämme siellä, koska oletimme löytävämme hyvän China Townin, mutta sepäs olikin vaan feikkitavaraa myyvä alue, josta poistuimme kyllä aika äkkiseltään. Vaan jotain hyvää löytyi China Townin laidalta, superihana teekauppa, jonne jäimmekin maistelemaan erilaisia teelatuja lähemmäs kahdeksi tunniksi. Kauppias oli avannut kauppansa 2 päivää aikaisemmin ja saimme ostamistamme teekakuista. Nyt löytyy huippua kiinalaista mustaa teetä juotavaksi pitkäksi aikaa :D jeeeee!

Näiden pöperöiden lisämausteena vatsatauti?

Reissu oli kyllä hyvä päättää Kuala Lumpuriin Bangkokin (tulvatilanne hieman epävakaa) sijaan. Taidamme kumpikin kallistua Kuala Lumpurin puolelle puhuttaessa viihtyvyydestä. Vaikka täältä ei saa samalla tavalla katukeittiöstä ruokaa ja halpaa hierontaa kuin Bangkokista, niin avot minkälaisia food courteja kauppakeskuksista löytyy, ilman supersähläystä, älytöntä ruuhkaa ja sekoilua saat aivan käsittämättömän hyvää ruokaa, helppoa, hyvää ja halpaa. Noh, sen enempää vertailematta Bkk:ta ja KL keskenään, mukavaa oli ja laukkuihin tuli kiloja lisää siinä missä lompakko keveni kummasti ;)

Kokonaisuudessaan reissu on täyttänyt odotukset ja ylittänyt ne varmasti monessakin kohtaa! Takana on huikeat 6 viikkoa iloisten ihmisten keskellä auringon alla. Huippuhetket ja tapahtumat koko reissulta ovat varmasti ihana onnistunut hääpäivä, Borneon orangit, Bakon upea luonto ja ihana Threehousen B&B sekä Togeanin supermahtavat tyypit ja sukeltaminen kilpikonnien, eagle rayn ja muiden upeiden vedenalaisten nähtävyyksien seassa.

Ai niin ja tuli mieleen se ihana Finnairin lentoemokin menomatkalta. Ikävä kyllä nimeä en muista, mutta tämä lentoemo otti hääpuvun hoitaakseen ja laittoi sen asialliseen säilytykseen ykkösluokkaan. Lisäksi hän tuli vielä myöhemmin onnittelemaan meitä häiden johdosta, johon oletti puvunkin liittyvän, ja toi meille sydänleivokset ja kuohuvaa juomaa. Kyllä Finnairilla osaavat :) 

Kotiin on hyvä palata, huomenna Suomen aikaan klo 15.15 kone laskeutuu oletettavasti harmaatakin harmaampaan loskakeliin. Vaan on niin levännyt mieli, ettei tällaisen rentoutusputken jälkeen haittaa vaikka sataisi kissoja ja koiria taivaalta seuraavat viikot :) Seuraavaa reissua odotellessa!

Togean, Black Marlin

Ja näin olemme palanneet takaisin Gorontaloon ”sivistyksen” pariin Togeaneilta. Hämmästyksen, ilon, ihastuksen, yllätyksen ja riemun hetkiä on koettu viimeisen 16 päivän aikana paratiisisaarilla ihanien ihmisten kanssa. Luonto on tarjonnut parasta antiaan vedenalaisesta maailmastaan. Kumpikin meistä hurahti sukeltamiseen heti kun pääsimme laitteiden kanssa pinnan alle! Mahtavaaaaaaa!!!!!

Laivamatka menosuuntaan sujui mukavasti. Törmäsimme suomalaispariskuntaan Teemuun ja Eevaan, kiva puhua suomea ja vaihtaa reissukuulumisia. Samalla laivalla oli myös itävaltalainen Thomas ja hollantilainen Hilda, jotka olivat myös matkalla Black Marlinin sukelluskeskukseen meidän kanssa. Aikaisemmin päivällä olimme menneet Karina hotellille kyselemään laivalippuja ja superystävällinen paikallinen Nicholas järjesti meille liput ja hytin, onnistui huonoista kuuluvuuksista huolimatta soittamaan Black Marliniin ja järjestämään meille majoituksen ja noudon Wakain satamasta.

Aamulla, aikataulusta myöhässä luonnollisestikin, saavuimme Wakaihin. Hilda, Thomas ja kasa kanoja ja yksi kukko nousivat kanssamme veneeseen kohti Black Marlinia. Perille päästyämme jokapaikanhöylä Ali ilmoitti, etteipähän vapaita bungaloweja olekkaan ja jossei matkailijoita haittaa niin majoitus järjestyy toimiston lattialle. Ei haitannut, joten ensimmäinen yö vietettiin mukavasti sukelluskeskuksen toimiston lattialla J

Seuraavana päivänä saimme oman bungalowin ja aloitimme Open Water Diver kurssin. Laivalla kanssamme ollut Thomas oli tullut suorittamaan Dive Master koulutuksen ja oli mukana katsomassa miten kurssin vetäjämme Tina kouli meitä keltanokkia suoriutumaan veden alla varusteiden kanssa.

Saimme bungalowin Tinan, Wulfin ja Zoen naapurista rannan hiljaisemmalta puolelta. Kahden viikon aikana tuli sulatettua ikirouta vajaa neljä vuotiaan Zoen ympäriltä sen verran tehokkaasti, että välistä vähempikin olisi riittänyt. No ei sentään, mutta kyllä siitä neitokaisesta kasvaa sellainen neiti näppärä, että vertaistaan saa hakea ;)

Näkymä bungalowin terassilta

Rapsuta haisevaa koiraa vain jaloilla ;)

Zoe ja Min

Pikku apina ja isompi apina

Bungalow

Katrin ja Zoen kynsistudio

Kotiranta

Jasir ja Laura italiasta veneineen

Togean tarjoili kerta toisensa jälkeen upeita auringonlaskuja

Ensimmäiset päivät menivät kurssia suorittaessa ja sukeltaessa. Ensimmäisen kurssipäivän sukellusharjoituksien jälkeen (maski pois, takaisin ja puhdistus veden alla, regulaattorin haku yms) pääsimmekin seuraavina päivinä sukeltamaan ihan oikeasti Tinan ja Thomaksen kanssa. Olimme totaalisesti pilalle hemmoteltuja OWD kurssilaisia, koska meitä oli vain me kaksi ja yksi ohjaaja ja yksi masteriksi kouluttautuva. Puhumattakaan siitä missä sukelsimme! Vedet ovat täällä uskomattoman kirkkaita, näkyvyys on aivan omaa luokkaansa ja vedet todella rikkaita. Pelkän kurssin aikana ehdimme nähdä rauskuja (jopa yhden eagle rayn!!!), delfiinejä (veneestä tosin), upeita kaloja pienen pienistä lähes kaksi metrisiin Napoleoneihin ja Bumperhead Parrotishejä sekä kilpikonnia! Ihan pelkästään Black Marlinin omassa rannassa näimme esim. rauskun ja merikäärmeen, käärme uiskenteli paljoakaan meistä välittämättä aivan läheltämme. Kaikki merikäärmeet ovat myrkyllisiä, mutta vaarattomia ihmiselle ellei niitä mene häiritsemään. Älä siis tunge sormiasi kaverin uimareitille.

OWD kurssin viimeinen sukellus tehtiin Una Unalla. Ulalalalalaaaa, mitkä vedet. Näimme kolme kilpikonnaa ja seuraavalla sukelluksella Una Unalla lounastauon jälkeen Napoleonin ja Bumperhead Parrotfishin useammankin.  Mahtava päivä, kaksi sukellusta ja lounas rannalla, kyllä kelpaa.

Jippii, kurssi suoritettu :D

Olikohan Scorpion Fish

Mureena

Ja sitten se riemu alkoikin, generaattorin reistailu. Olimme kolme päivää pääsääntöisesti ilman sähköjä, generaattori suostui yhteistyöhön maksimissaan tunnin verran vuorokaudessa. Päivän mittaan heräsi aina välillä toivo siitä, että illalla on sähköä, mutta eiiiiiii.... illallinen syötiin aina romanttisesti kynttilänvalossa. No, eipä sillä sähköllä niin paljon mitään täällä tekisi, pidä hyvä ystävä taskulamppu lähellä, ruokakin tehdään jokatapauksessa avotulella keittiön isolla puuhellalla, ettei nälkään pääse kuolemaan. Se on ehkä enemmän sellainen ylellisyystunne kun illalla on hetken aikaa valot päällä. Silloin kun sähkögeneraattori toimii sähköt laitetaan tosiaankin päälle vain illalla. Juoksevaa vettä on tarjolla kerran tai kahdesti päivässä, silloin on täytettävä kylpyhuoneessa olevat saavit vedellä, jotta on huuhteluvettä käytettäväksi loppuvuorokaudeksikin. Vedestä ja sen liikkeistä huolehtii pääsääntöisesti Opi ”Miss, Opi control, water running, ok ok, jeees, Opi control”. Juu Opi control vettä :D Ja siis kyllä, olimme pääsääntöisesti ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Kuulostaa ehkä hankalammalta kuin mitä se todellisuudessa on.

Wulf sai kaikki sekaisin tekemällä leipää yhtenä iltana

Perjantaina 4.11 vietimme Arianin lähtöjuhlia ja minun syntymäpäivää. Olimme keränneet muiden matkailijoiden kanssa rahaa kasaan, Thomas ja Ali, joka on töissä masterina BM:ssa sekä keittiön iki-ihanat naiset ja musiikkivastaava Ram järjestivät meille aivan mahtavan ikimuistoisen illan. Sähköt oli luonnollisesti poikki, muttei se tuntunut liiemmin tahtia haittaavan. Illalla kokoonnuimme syömään superhyvää ruokaa (peruna ja kana maistuvat uskomattoman hyvältä jokapäiväisen riisi-kala kuurin sijaan!) ja nauttimaan hyvästä seurasta, istuimme myöhään nuotiolla yhdessä. Arakia kului mitä erinäisimmissä sekoituksissa.....seuraavana aamuna ei paljoa sukelleltu, ”Hangover Rock” oli erittäin suosittu kohde aamun sukelluksilla ;) jeps, siellä voi kuulemma nähdä kaikenlaisia juttuja, ihan silmät kiinni ;)

Arak mestari Thomas

Ali teki siskonsa kanssa kakun!

73 vuotias Francis ja Opi näyttää mallia 

Synttärisankari kakun kimpussa.

Arianin snorkkelitesti

Seuraavana sunnuntaina Min, ihana aina hymyileväinen aktiivijärjestävä ja -työntekijä, pyysi meitä osallistumaan muslimien juhlaan Wakaissa ja tulemaan syömään heille. Rytmiryhmä lähti kohti Wakaita,  BM:n instructorit Tina ja Wulf sekä heidän pieni tyttönsä (instructor baby!) Zoe, Thomas, kanadalainen Kelsey, Ali, Ram, Rabbe ja minä, kävimme uimassa vesiputouksella ja söimme mennen tullen Minillä pientä naposteltavaa. Kaikki olivat odottaneet pääsevänsä myös kauppaan (jollaista ei oltu viimeiseen viikkoon nähtykään), kaupatpa olivat vaan harmiksemme kiinni muslimien juhlapyhän vuoksi. Ali ja Alin viehätysvoima sai kuitenkin kiinalaisen naisen aukaisemaan kauppansa, kunhan hiippailisimme sinne takaovesta sisään, sillä kauppa ei ollut paikallisille auki. Neljä ninjaa hiippaili pimeään kauppaan tekemään ostoksiaan ja päivän päätteeksi nämä neljä onnellista kävelivät auringonlaskuun kauppakassiensa kera! Ja hei, illalla saatiin vielä generaattori toimimaan, mikä päivä, vesiputous, kauppashoppailu ja illallisella näki mitä söi! Wow!

Thomas ja Zoe Wakaissa

Zoe, Ram, Ali, Tina, Kelsey, Rabbe ja Wulf

Thomas ja Rabbe matkalla Wakaihin

Rötkötellessä ja sukellellessa se seuraavakin viikko pääsääntöisesti meni. Lauantaina keksittiin vielä järjestää yhdet juhlat ihan vaan kun kerta oli meidän viimeinen ilta BM:ssa :D Kanaa ja perunaa nassuun ja tanssit pystyyn. Arakin voimalla yksi jos toinen lauloi ja tanssi nuotiolla ja taisteli jos jonkinlaisen kilpailun voitosta. Seuraavan aamun hämärissä taistelutoverit vetivät itsensä urheasti aamupalalle tarkastelemaan korallien tekemiä tuhoja pitkin hipiää ja niitähän riitti!

Aviopari kilpasilla

Katri, Thomas, Ram ja Opi näyttävät mallia

"How much air you have!?"

Sunnuntaina aamusta alotimme surutyön ja ryhdyimme pakkaamaan tavaroita ja lahjoittamaan tarpeettomaksi jääneitä aurinkorasvoja ym tavaroita saarelle jääville. Lounaan jälkeen koitti hyvästien hetki ja pakko se vaan oli taas myöntää että kaikki hyvä loppuu aikanaan. Ryhmäkuvaus-, halaus- ja vierailukutsurituaalien saattelemana lähdimme Wakaihin lautalle joka ei koskaan saapunut. Moottori rikki, ei lauttaa tänään, lautta ehkä huomenna. Hetkeksi heräsi toivo siitä, että saisi palata eikä tarvitsisi lähteä.

Koko porukka kasassa :) Huippua oli ja mahtavia ihmisiä!

Järki voitti kuitenkin tunteen ja kun tuli tieto pikaveneestä johon mahtuisi kuusi ihmistä, niin aika äkäseen neljä suomalaista, yksi kanadalainen ja yksi yhdysvaltalainen löytävät toisensa ja rahaa pikaveneeseen. Pikaveneemme Lestarin rannalla ei tosin näyttänyt todellakaan sellaiselta, jolla kuvittelin matkustavani meren yli Marissa nimiseen kylään/kaupunkiin, jonka sijaintia emme tienneet. Vaihtoehtojen puuttuessa nousimme kahden ”kapteenin” kanssa piskuiseen avoveneeseen, jonka perässä komeili kaksi 40hv moottoria. Toista moottoria korjattiin vasaran ja ruuvimeisselin kanssa kolmesti, ennenkuin olimme päässeet Togeanien välittömästä läheisyydestä yhtikäs mihinkään. Moottori toimi asianmukaisen korjauspalvelun jälkeen ja kahdeksan hengen saattueemme matkasi kohti auringonlaskua. 3,5h venematka ajettiin pääsääntöisesti auringon jo laskettua, ilman minkäänlaisia valoja luonnollisesti. Muistelin suurlähetystön matkustustiedotetta näiltä vesiltä ja varoituksia merirosvoista, taakse katsoessa totesin kuitenkin, että kaksi kapteeniamme näyttivät itse niin paljon merirosvoilta, ettei kukaan heiltä uskaltaisi ryöstää panttivankeja. 

Juu, se oli tätä kokoluokkaa se vene!

Heippa Togean!

Viimeinen auringonlasku

Perille päästiin ja Marissassa kiskottiin mahat täyteen jättikatkarapuja riisiä ja kasviksia ennen kolmen auton (kolme italialaista Black Marlinin naapurista olivat päässeet myös veneellään Marissaan ja suuntasivat myös Gorontaloon) saattueen matkaa kohti Gorontaloa. Marissasta Gorontaloon kestää vain noin 3h kun kuskeina toimivat varmasti itseään rallikuskeiksi tituleeraavat paikalliset, jotka ei peuraa pienempää tiellä väistele.

Että tällainen reissu tämä. Ilmastoidussa huoneessa yön levättyämme poikkesimme vielä lounaalla samassa veneessä reissanneiden Samulin ja Hannan kanssa ja vaihdoimme vierailukutsut Helsinkiin ja Berliiniin. Illalla käydään tsekkaamassa paikallinen nightmarket ja huomenna suunnataan kohti Kuala Lumpuria

Togean

Hei! Pikaviesti Togeaneilta. Hengissa ollaan ja maanantaina palataan sivistyksen pariin. Sitten lisaa kuulumisia. Palataan!

Kuching ja sieltä lähtö

Bakolta palattuamme rötköttelmille Threehousella ja joenvarrella tekemättä paljoakaan seuraavana päivänä. Huonosti nukutut yöt Bakolla verottivat hieman, mutta Threehousen hyvässä huomassa sitä palautui ihan ihmisen oloiseksi päivän lepäilyn jälkeen.

Koska luonnonsuojelualueet ja orankien ym eläinten suojelutoimet ovat valtion rahoittamia ne eivät tarvitse lahjoituksia eivätkä mitenkään yleisesti mainostakaan sitä, että kaipaisivat lahjoituksia. Olin miettinyt ennen matkalle lähtöä, etten raahaa maailman toiselta puolelta työpaikkani lapsille tuliaisia (turhaa tavaraa, jota he eivät tarvitse) vaan lahjoitan rahat mieluumin johonkin tarpeelliseen kohteeseen. Ehkä lapsetkin oppivat, että hieman epäitsekkyyttä tällä tavoin, heidän tuliaisrahat menevät parempaan käyttöön siis.

Kyselimme Bindiltä Threehousessa mahdollisia kohteita ja hän kertoi, että he laittavat ylimääräisiä rahojaan paikalliseen eläinsuojelukeskukseen, jossa on pääsääntöisesti koiria ja kissoja. Selvittelimme yhdessä osoitetta ja ajo-ohjeita keskukseen ja maamerkkien perusteella suuntasimme taksilla katsomaan paikkaa.

Paikan nimi on Sarawak Society For The Prevention Of Cruelty To Animals.Tapasimme todella mukavan eläinrakkaan paikallisen vapaaehtoistyöntekijän, jonka kanssa kiertelimme pitkän tovin morjestamassa paikan koiria ja kissoja. Eläinsuojelukeskuksella on noin 300 eläintä hallussa. Osa eläimistä oli huonommassa kunnossa kuin toiset. Koirista osa oli todella laihoja, mutta hyvällä hoidolla kyllä lihovat ihan koiran mittoihin eläinsuojelukeskuksessa. Alla kuvia hellyttävistä karvakavereista, joihin törmäsimme. Vältimme laittamasta kuvia kaikkein huonokuntoisimmita eläimistä, itsellä oli kyllä pala kurkussa pariinkin otteeseen katsoessamme langanlaihoja koiria, jotka pelkäsivät ihmistä. Onneksi työntekijät ovat sydämmellisiä ja ihania ihmisiä, jotka todella välittävät eläimistä ja hoitavat niitä parhaansa mukaan.

Pikkuinen koiranpentu

Vielä pienempi koiranpentu

Tämä kaveri oli vielä hieman päiväunilla tässä kohtaa, mutta heräsi hetken perästä ja viipotti pitkin lattioita toisen koiranpennun kanssa.

Surku tuli tätä pelokasta katsellessa.

Vapaaehtoistyöntekijä ja koira, joka oli purrut syystä tai toisesta oman jalkansa lähes toimimattomaksi ja häntänsä niin, että se piti amputoida. Koira oli kuitenkin iloinen kun mikä kun tämä mies tuli häkin luokse.

"Valitse minut"

Kiitimme työntekijöitä mahdollisuudesta päästä katsomaan paikkaa. Jokainen lahjoituksen tekijä saa kuitin, joten on minulla ainakin paperilappu vietävänä tuliaisiksi lapsille hyvin tehdystä työstä :)

Illalla kävelimme joenvarrella ja törmäsimme Ethaniin. Olimme aikaisemmin käyneet syömässä hänen pitämässä kioskissa ja jutelleet pariin otteeseen muutenkin kioskin ohi kävellessä. Todella mukava kaveri!

Ethan

Auringonlasku joella

Olimme kaikki matkalla syömään, joten lyöttäydyimme yhteen Ethanin kanssa ja hän vinkkasi hyvän ruokapaikan joen toisella puolella. Nappasimme veneen joen yli. Superavulias ja mukava Ethan tarjosi venekyydin meille, vei meidät syömään todella hyvään "katukeittiö" tyyliseen paikkaan, josta pystyi valitsemaan useista eri ruokavaihtoehdoista haluamansa. Ethan tunsi useita paikan työntekijöistä ja tarjoutui maksamaan ruokamme ennenkuin ehdimme kieltäytyäkään. Kiitos Ethan :)

Istuimme pitkän aikaa joen varrella jutustelemassa, kutsuimme toisemme käymään Helsingissä ja viidakkojuhlilla jos poikkeamme toistemme kotiseuduilla tulevaisuudessa. Todella mukava ilta ja taas sen huomasi miten mukavia ihmisiä paikalliset ovat. Kuchingissa ihmiset ovat todella ystävällisiä, kaupoissa käydessä kukaan ei yritä pakolla myydä sinulle mitään, hinnat ovat valmiiksi kohdallaan, ei tarvitse tingata, kaupunki on siisti, illalla meno on rauhallista ja on todella miellyttävä kävellä katselemassa kauppoja ja joen varren ravintoloiden ja kioskien tarjontaa. Ihana paikka!

Palasimme joen toisella puolelle ja syystä tai toisesta ryhdyimme metsästämään duriania meille. Tai itseasiassa etsimme durian jäätelöä ensin, mutta löysimmekin durianin ostettavaksi! Ethan kieltäytyi koskemasta koko hedelmään ja teki erittäin selväksi sen, ettei hänen makunystyränsä ymmärrä duriania, mutta me kokeilimme päästyämme guesthouselle.

Siinä se on, pahanhajuinen hedelmä, joka kerää sekä ystäviä että vihollisia ympärilleen.

Naaaammmmmmm...... eiiii se ehkä ole ihan mun juttu kuitenkaan.

Alakerrassa Bindi kuljeskeli ympäriinsä ja ehti jo haistella mistä durianin haju tulee (pakko myöntää, etten itse ehkä ihan tunnistaisi sitä mikä on Durianin haju ja mikä vaan kadun tuoksu). Hihkasimme jos hän haluaa tulla maistiaisille, kyllä guesthousen pitäjällä on ripeät liikkeet kun joku on tuonut sisälle durianin. Hän oli luullut, että naapuri on ostanut tuon parjatin piikkisen hedelmän ja laittoi kaikki ikkunat auki ja tuulettimen täysille...... eikä halunnut maistaa sitä, toivoi että pääsemme siitä mitä pikimmiten eroon. No, koska kukaan ei oikein ihastunut durianin makuun, hetken maisteltuamme sitä muiden vieraiden kanssa, laitoimme hedelmän takaisin muovipussiin ja kiikutimme "pirulaisen" ulos talosta. Näin meillä oli taas tyytyväinen gueshousen pitäjä :)

Seuraavana päivänä suuntasimme Matangin Wildlife Centeriin, joka on Kubahin luonnonsuojelualueen "lähellä".

Maustemyyjät

Eväät Kubahiin

Vihannesmyynti ja vihreäpaitainen poika

Matkalla bussipysäkille kävelimme torimyyjien ja kojujen ohitse. Näimme hauskan vihannestenmyyntipaikan ja pysähdyimme ottamaan kuvaa. Kuvassa oikeassa alalaidassa oleva vihreäpaitainen poika oli hauskan oloinen pikkukaveri, joka juoksi minua karkuun kun yritin ottaa hänestä valokuvaa. Järjestimme hetkellisen hauskuutuksen torimyyjille heidän katsellesseen pikkupojan karkumatkaa, minun paparazzatessa häntä.... poika oli vikkelämpi, en saanut kuvaa :)

Hyppäsimme paikallisbussiin ja jäimme Kubahin pysäkillä pois. Käveltyämme sisäänkäynnille tajusimme, että Wildlife Centeriin on matkaa vielä .... no ihan hyvän matkaa ja bussi ei mene sinne. Saimme kuitenkin kyydin Kubahista Wildlife Centeriin malesialaiselta pariskunnalta, jolla oli sama matka. Todella mukavat tyypit! Nainen Azzah oli englanninopettajana ja hänen miehensä Soil työskenteli valtion palmuöljy-yrityksessä.

Ihana iloinen Azzah!

Wildlife Center tekee myös luonnonsuojelutyötä ja palauttaa eläimiä takaisin luontoon. Orankien auttaminen on suuri osa heidän työtään. Näimme krokotiileja ja pienempiä apinoita ja sitten edessä oli surkeaakin surkeampi näky! Iso urosoranki istui yksikseen häkissä, jossa pystyi toki liikkumaan, mutta ei nyt suuremmin ottamaan vauhteja, jollaisilla orangit luonnossa liikkuvat. Kävi niin paljon sääliksi isoa orankia yksikseen häkissä, ajattelimme kuitenkin että tähän täytyy olla jokin hyvä selitys. No olihan sille. Orangin nimi oli Aman, Aman oli ollut sokea 10 vuotta, jonka jälkeen Wildlife Center oli saanut hankittua kirurgit pelastamaan Amanin näkö, nyt Aman näkee taas. Ongelmana onkin se, että kun tätä orankiurosta on yritetty palauttaa luontoon se on ottanut turpiinsa Richieltä, joka elää Semenggohin suojelualueella (jossa mekin kävimme aikaisemmin katsomassa orankeja) vapaana. Richie (joka on VALTAVAN kokoinen!) on pistänyt sen verran kovasti jo kaksi Matangin Wildlife Centerin urosorankia ruotuun, ettei niitä voi päästää samalle alueelle elämään. Aman parka joutuukin nyt viettämään pienemmässä häkissä aikaa, jotta eläintenhoitajat voivat hoitaa hänellä olevat haavat kuntoon, ennenkuin miettivät mikä on Amanin seuraava siirto kohti vapautta. Aman pääsee tulevaisuudessa oman laumansa (naiset ja lapset mukaan) kanssa toiselle alueelle sen verran kauaksi Richiestä, etteivät nämä kaksi urosta tappele naisista ja reviiristä. Sori Aman, Richien kuvat nähtyäni on sinun parhaaksi, ettet mene enää lähellekään sitä körilästä!

Aman

Vekkuli pikku kaveri

"Mä täs hengailen ja tarkkailen mitä te ihmiset oikeen meinaatte"

Illalla palasimme Threehouseen, matkalla kävimme ostamassa Bing! kahvilasta herkkuja viimeisen illan kunniaksi ja Bindille kukkia kiitokseksi kuluneesta viikosta. Istuimme yhdessä Bindin ja muiden vieraiden kanssa pitkälle iltaan ja välttelimme ryhtymästä pakkaamaan tavaroita. Harmi kun Rickie, Threehousen superahkera työntekijä ei ollut illalla paikalla. Onneksi ehdimme nähdä hänet vielä aamulla.

Illan herkkuja

Bindi

Aamulla sanoimme haikein mielin heipat Bindille, Rickielle ja Threehouselle. Ihanaa oli olla näin mukavassa paikassa mukavien ihmisten kanssa. Toivottavasti näemme vielä.

Kuchingista lensimme Singaporeen ja sieltä jatkolennolla Jakartaan. Jakarta kun on Indonesiassa niin sinne pitää saada viisumi. AirAsian työntekijä ilmoitti, että kannattaa vissiin hankkia lentolippu todisteeksi siitä, että olemme sopivan ajan kuluessa poistumassa maasta, muuten viisumia ei välttämättä saa. No ennenkuin pääsimme edes Kuchingin lentokentältä mihinkään olin onnistunut jättämään Rabben monitoimityökalun käsimatkatavaroihin, ei siitä siis sen enempää, selvisimme kyllä ja monitoimityökalukin on vielä tallessa.

Singaporen lentokentältä hankimme sisäänpääsyn ja poispääsyn Indonesiasta, eli liput pois sieltä :) Ihana ihana Singaporen lentokenttä, siisti, toimiva, järjestelmällinen.....totaalinen vastakohta sille mitä tuleman piti... Jakarta!

Tällaisessa paikassa ei oltu aikaisemmin oltukaan. Siis, viisumit pitää hankkia kentältä, ne voi maksaa vain käteisellä, mutta ennen passintarkastusta ei ole yhtään automaattia ja passintarkastukseen ei voi mennä ilman viisumia! Kuinka kätevää! Homma meni kutakuinkin niin, että menimme pariin kertaan edestakaisin eri viranomaisten väliä päätyen passintarkastuspisteelle ilman käteistä tai viisumeita. "Okei yksi voi mennä hakemaan rahaa"  sanoi passintarkastaja vilkaisematta edes Rabben passia ja päästi tämän tuosta vain passin tarkastuksen ohi ilman tarkastusta tai viisumia! Okei, homma hallussa teillä täällä Jakartassa.

Palasimme hakemaan viisumeita, mutta niitäpä ei voi ostaa samalta tiskiltä, missä ne arvioidaan. Viisumit saa ostettua kunhan lätkäisee tarpeeksi rahaa tiskiin, asia selvä, rahaa tiskiin. Palasimme viisumitarkastukseen ja juu, saimme luvan päästä maahan. Hyvä homma.

Laukkumme olivat päätyneet tämän sekoilun (siis se on tämä Jakartan lentokenttä kun sekoilee emme me!) jäljiltä jo "Lost and Found" osioon, laukut selkään ja menoksi. Jouduimme vielä hankkimaan kentältä liput Gorontaloon ja Gorontalosta takaisin Jakartaan Lion Airin toimistosta kentältä (heidän nettisivut pykii niin pahasti, ettei sieltä mitään saa ostettua). Saimme varattua liput, mutta ne piti maksaa vasta kun matkusti, okei, no meillä oli lappu jossa meille luvattin etunimiämme vastaan paikat koneeseen. Niin ja minut oli merkattu lipussa mieheksi! Olin siis Mr. Katri Maria. Heh heh, kukas niitä sukunimiä tarvitsee.

Tapeltuamme tiemme läpi huijareiden, huijareiden ja huijareiden saimme vihdoin ja viimein taksin kohti hotellia. Taksikuski oli ihan ulalla mihin olimme menossa! Hohhoijjaa sitä pyörimisen määrää. Poikaparka alkoi oikeasti olla varmaan vähän hädissään ja oikeasti pahoillaan kun ei enää tajunnut, mistä lävestä pitäisi poistua lentokentältä päästäkseen oikeaan paikkaan. Pikku kommervenkkien saattelemana pääsimmekin jo niin lähelle hotellia, että näimme sen kyltin moottoritiellä. Kuskimme kuitenkin kiilasi moottoritieltä poistuvien kaistalle niin törkeästi, että tilannetta vahtinut poliisi pakotti hänet poistumaan kaistalta (joka siis olisi vienyt meidät hotellille!) ja ajamaan mottoritietä.

Vaan eipä ollut eilisen teeren poikia tämä kuski. Sepäs teki sellaiset temput että ajoi moottoritielle saapuvien kaistan eteen, parkkeerasi siihen ja ryhtyi PERUUTTAMAAN vastaantulevaa liikennettä päin päästäkseen siihen liittymään, jonka kaistalta poliisi juuri hänet poisti. Ahhahhahahaaa, tässä kohtaa alkoi nauru raikaamaan taksissa, oli tän kuskin peliliikkeet sen verran vekkuleita. Onnistuihan se ja hotellille päästiin.

Seuraavat yöunet jäi lyhyiksi. Herätys 02.30, lähtö kentälle 3.00, lento lähti 5.00 kohti Gorontaloa. Ja täällä nyt ollaan, mukava Gorontalo, jossa paikalliset puhuvat vain vähän englantia emmekä ole nähneet yhtään länkkäriä meidän lisäksi.

Huomenna illalla otamme laivan kohti Togeanin paratiisisaaria. Nettiyhteydestä ei vielä tietoa siellä päin, joten joko olemme, tai sitten emme, kaksi viikkoa tietopimennossa. Palailemisiin!