Kuching ja sieltä lähtö

Bakolta palattuamme rötköttelmille Threehousella ja joenvarrella tekemättä paljoakaan seuraavana päivänä. Huonosti nukutut yöt Bakolla verottivat hieman, mutta Threehousen hyvässä huomassa sitä palautui ihan ihmisen oloiseksi päivän lepäilyn jälkeen.

Koska luonnonsuojelualueet ja orankien ym eläinten suojelutoimet ovat valtion rahoittamia ne eivät tarvitse lahjoituksia eivätkä mitenkään yleisesti mainostakaan sitä, että kaipaisivat lahjoituksia. Olin miettinyt ennen matkalle lähtöä, etten raahaa maailman toiselta puolelta työpaikkani lapsille tuliaisia (turhaa tavaraa, jota he eivät tarvitse) vaan lahjoitan rahat mieluumin johonkin tarpeelliseen kohteeseen. Ehkä lapsetkin oppivat, että hieman epäitsekkyyttä tällä tavoin, heidän tuliaisrahat menevät parempaan käyttöön siis.

Kyselimme Bindiltä Threehousessa mahdollisia kohteita ja hän kertoi, että he laittavat ylimääräisiä rahojaan paikalliseen eläinsuojelukeskukseen, jossa on pääsääntöisesti koiria ja kissoja. Selvittelimme yhdessä osoitetta ja ajo-ohjeita keskukseen ja maamerkkien perusteella suuntasimme taksilla katsomaan paikkaa.

Paikan nimi on Sarawak Society For The Prevention Of Cruelty To Animals.Tapasimme todella mukavan eläinrakkaan paikallisen vapaaehtoistyöntekijän, jonka kanssa kiertelimme pitkän tovin morjestamassa paikan koiria ja kissoja. Eläinsuojelukeskuksella on noin 300 eläintä hallussa. Osa eläimistä oli huonommassa kunnossa kuin toiset. Koirista osa oli todella laihoja, mutta hyvällä hoidolla kyllä lihovat ihan koiran mittoihin eläinsuojelukeskuksessa. Alla kuvia hellyttävistä karvakavereista, joihin törmäsimme. Vältimme laittamasta kuvia kaikkein huonokuntoisimmita eläimistä, itsellä oli kyllä pala kurkussa pariinkin otteeseen katsoessamme langanlaihoja koiria, jotka pelkäsivät ihmistä. Onneksi työntekijät ovat sydämmellisiä ja ihania ihmisiä, jotka todella välittävät eläimistä ja hoitavat niitä parhaansa mukaan.

Pikkuinen koiranpentu

Vielä pienempi koiranpentu

Tämä kaveri oli vielä hieman päiväunilla tässä kohtaa, mutta heräsi hetken perästä ja viipotti pitkin lattioita toisen koiranpennun kanssa.

Surku tuli tätä pelokasta katsellessa.

Vapaaehtoistyöntekijä ja koira, joka oli purrut syystä tai toisesta oman jalkansa lähes toimimattomaksi ja häntänsä niin, että se piti amputoida. Koira oli kuitenkin iloinen kun mikä kun tämä mies tuli häkin luokse.

"Valitse minut"

Kiitimme työntekijöitä mahdollisuudesta päästä katsomaan paikkaa. Jokainen lahjoituksen tekijä saa kuitin, joten on minulla ainakin paperilappu vietävänä tuliaisiksi lapsille hyvin tehdystä työstä :)

Illalla kävelimme joenvarrella ja törmäsimme Ethaniin. Olimme aikaisemmin käyneet syömässä hänen pitämässä kioskissa ja jutelleet pariin otteeseen muutenkin kioskin ohi kävellessä. Todella mukava kaveri!

Ethan

Auringonlasku joella

Olimme kaikki matkalla syömään, joten lyöttäydyimme yhteen Ethanin kanssa ja hän vinkkasi hyvän ruokapaikan joen toisella puolella. Nappasimme veneen joen yli. Superavulias ja mukava Ethan tarjosi venekyydin meille, vei meidät syömään todella hyvään "katukeittiö" tyyliseen paikkaan, josta pystyi valitsemaan useista eri ruokavaihtoehdoista haluamansa. Ethan tunsi useita paikan työntekijöistä ja tarjoutui maksamaan ruokamme ennenkuin ehdimme kieltäytyäkään. Kiitos Ethan :)

Istuimme pitkän aikaa joen varrella jutustelemassa, kutsuimme toisemme käymään Helsingissä ja viidakkojuhlilla jos poikkeamme toistemme kotiseuduilla tulevaisuudessa. Todella mukava ilta ja taas sen huomasi miten mukavia ihmisiä paikalliset ovat. Kuchingissa ihmiset ovat todella ystävällisiä, kaupoissa käydessä kukaan ei yritä pakolla myydä sinulle mitään, hinnat ovat valmiiksi kohdallaan, ei tarvitse tingata, kaupunki on siisti, illalla meno on rauhallista ja on todella miellyttävä kävellä katselemassa kauppoja ja joen varren ravintoloiden ja kioskien tarjontaa. Ihana paikka!

Palasimme joen toisella puolelle ja syystä tai toisesta ryhdyimme metsästämään duriania meille. Tai itseasiassa etsimme durian jäätelöä ensin, mutta löysimmekin durianin ostettavaksi! Ethan kieltäytyi koskemasta koko hedelmään ja teki erittäin selväksi sen, ettei hänen makunystyränsä ymmärrä duriania, mutta me kokeilimme päästyämme guesthouselle.

Siinä se on, pahanhajuinen hedelmä, joka kerää sekä ystäviä että vihollisia ympärilleen.

Naaaammmmmmm...... eiiii se ehkä ole ihan mun juttu kuitenkaan.

Alakerrassa Bindi kuljeskeli ympäriinsä ja ehti jo haistella mistä durianin haju tulee (pakko myöntää, etten itse ehkä ihan tunnistaisi sitä mikä on Durianin haju ja mikä vaan kadun tuoksu). Hihkasimme jos hän haluaa tulla maistiaisille, kyllä guesthousen pitäjällä on ripeät liikkeet kun joku on tuonut sisälle durianin. Hän oli luullut, että naapuri on ostanut tuon parjatin piikkisen hedelmän ja laittoi kaikki ikkunat auki ja tuulettimen täysille...... eikä halunnut maistaa sitä, toivoi että pääsemme siitä mitä pikimmiten eroon. No, koska kukaan ei oikein ihastunut durianin makuun, hetken maisteltuamme sitä muiden vieraiden kanssa, laitoimme hedelmän takaisin muovipussiin ja kiikutimme "pirulaisen" ulos talosta. Näin meillä oli taas tyytyväinen gueshousen pitäjä :)

Seuraavana päivänä suuntasimme Matangin Wildlife Centeriin, joka on Kubahin luonnonsuojelualueen "lähellä".

Maustemyyjät

Eväät Kubahiin

Vihannesmyynti ja vihreäpaitainen poika

Matkalla bussipysäkille kävelimme torimyyjien ja kojujen ohitse. Näimme hauskan vihannestenmyyntipaikan ja pysähdyimme ottamaan kuvaa. Kuvassa oikeassa alalaidassa oleva vihreäpaitainen poika oli hauskan oloinen pikkukaveri, joka juoksi minua karkuun kun yritin ottaa hänestä valokuvaa. Järjestimme hetkellisen hauskuutuksen torimyyjille heidän katsellesseen pikkupojan karkumatkaa, minun paparazzatessa häntä.... poika oli vikkelämpi, en saanut kuvaa :)

Hyppäsimme paikallisbussiin ja jäimme Kubahin pysäkillä pois. Käveltyämme sisäänkäynnille tajusimme, että Wildlife Centeriin on matkaa vielä .... no ihan hyvän matkaa ja bussi ei mene sinne. Saimme kuitenkin kyydin Kubahista Wildlife Centeriin malesialaiselta pariskunnalta, jolla oli sama matka. Todella mukavat tyypit! Nainen Azzah oli englanninopettajana ja hänen miehensä Soil työskenteli valtion palmuöljy-yrityksessä.

Ihana iloinen Azzah!

Wildlife Center tekee myös luonnonsuojelutyötä ja palauttaa eläimiä takaisin luontoon. Orankien auttaminen on suuri osa heidän työtään. Näimme krokotiileja ja pienempiä apinoita ja sitten edessä oli surkeaakin surkeampi näky! Iso urosoranki istui yksikseen häkissä, jossa pystyi toki liikkumaan, mutta ei nyt suuremmin ottamaan vauhteja, jollaisilla orangit luonnossa liikkuvat. Kävi niin paljon sääliksi isoa orankia yksikseen häkissä, ajattelimme kuitenkin että tähän täytyy olla jokin hyvä selitys. No olihan sille. Orangin nimi oli Aman, Aman oli ollut sokea 10 vuotta, jonka jälkeen Wildlife Center oli saanut hankittua kirurgit pelastamaan Amanin näkö, nyt Aman näkee taas. Ongelmana onkin se, että kun tätä orankiurosta on yritetty palauttaa luontoon se on ottanut turpiinsa Richieltä, joka elää Semenggohin suojelualueella (jossa mekin kävimme aikaisemmin katsomassa orankeja) vapaana. Richie (joka on VALTAVAN kokoinen!) on pistänyt sen verran kovasti jo kaksi Matangin Wildlife Centerin urosorankia ruotuun, ettei niitä voi päästää samalle alueelle elämään. Aman parka joutuukin nyt viettämään pienemmässä häkissä aikaa, jotta eläintenhoitajat voivat hoitaa hänellä olevat haavat kuntoon, ennenkuin miettivät mikä on Amanin seuraava siirto kohti vapautta. Aman pääsee tulevaisuudessa oman laumansa (naiset ja lapset mukaan) kanssa toiselle alueelle sen verran kauaksi Richiestä, etteivät nämä kaksi urosta tappele naisista ja reviiristä. Sori Aman, Richien kuvat nähtyäni on sinun parhaaksi, ettet mene enää lähellekään sitä körilästä!

Aman

Vekkuli pikku kaveri

"Mä täs hengailen ja tarkkailen mitä te ihmiset oikeen meinaatte"

Illalla palasimme Threehouseen, matkalla kävimme ostamassa Bing! kahvilasta herkkuja viimeisen illan kunniaksi ja Bindille kukkia kiitokseksi kuluneesta viikosta. Istuimme yhdessä Bindin ja muiden vieraiden kanssa pitkälle iltaan ja välttelimme ryhtymästä pakkaamaan tavaroita. Harmi kun Rickie, Threehousen superahkera työntekijä ei ollut illalla paikalla. Onneksi ehdimme nähdä hänet vielä aamulla.

Illan herkkuja

Bindi

Aamulla sanoimme haikein mielin heipat Bindille, Rickielle ja Threehouselle. Ihanaa oli olla näin mukavassa paikassa mukavien ihmisten kanssa. Toivottavasti näemme vielä.

Kuchingista lensimme Singaporeen ja sieltä jatkolennolla Jakartaan. Jakarta kun on Indonesiassa niin sinne pitää saada viisumi. AirAsian työntekijä ilmoitti, että kannattaa vissiin hankkia lentolippu todisteeksi siitä, että olemme sopivan ajan kuluessa poistumassa maasta, muuten viisumia ei välttämättä saa. No ennenkuin pääsimme edes Kuchingin lentokentältä mihinkään olin onnistunut jättämään Rabben monitoimityökalun käsimatkatavaroihin, ei siitä siis sen enempää, selvisimme kyllä ja monitoimityökalukin on vielä tallessa.

Singaporen lentokentältä hankimme sisäänpääsyn ja poispääsyn Indonesiasta, eli liput pois sieltä :) Ihana ihana Singaporen lentokenttä, siisti, toimiva, järjestelmällinen.....totaalinen vastakohta sille mitä tuleman piti... Jakarta!

Tällaisessa paikassa ei oltu aikaisemmin oltukaan. Siis, viisumit pitää hankkia kentältä, ne voi maksaa vain käteisellä, mutta ennen passintarkastusta ei ole yhtään automaattia ja passintarkastukseen ei voi mennä ilman viisumia! Kuinka kätevää! Homma meni kutakuinkin niin, että menimme pariin kertaan edestakaisin eri viranomaisten väliä päätyen passintarkastuspisteelle ilman käteistä tai viisumeita. "Okei yksi voi mennä hakemaan rahaa"  sanoi passintarkastaja vilkaisematta edes Rabben passia ja päästi tämän tuosta vain passin tarkastuksen ohi ilman tarkastusta tai viisumia! Okei, homma hallussa teillä täällä Jakartassa.

Palasimme hakemaan viisumeita, mutta niitäpä ei voi ostaa samalta tiskiltä, missä ne arvioidaan. Viisumit saa ostettua kunhan lätkäisee tarpeeksi rahaa tiskiin, asia selvä, rahaa tiskiin. Palasimme viisumitarkastukseen ja juu, saimme luvan päästä maahan. Hyvä homma.

Laukkumme olivat päätyneet tämän sekoilun (siis se on tämä Jakartan lentokenttä kun sekoilee emme me!) jäljiltä jo "Lost and Found" osioon, laukut selkään ja menoksi. Jouduimme vielä hankkimaan kentältä liput Gorontaloon ja Gorontalosta takaisin Jakartaan Lion Airin toimistosta kentältä (heidän nettisivut pykii niin pahasti, ettei sieltä mitään saa ostettua). Saimme varattua liput, mutta ne piti maksaa vasta kun matkusti, okei, no meillä oli lappu jossa meille luvattin etunimiämme vastaan paikat koneeseen. Niin ja minut oli merkattu lipussa mieheksi! Olin siis Mr. Katri Maria. Heh heh, kukas niitä sukunimiä tarvitsee.

Tapeltuamme tiemme läpi huijareiden, huijareiden ja huijareiden saimme vihdoin ja viimein taksin kohti hotellia. Taksikuski oli ihan ulalla mihin olimme menossa! Hohhoijjaa sitä pyörimisen määrää. Poikaparka alkoi oikeasti olla varmaan vähän hädissään ja oikeasti pahoillaan kun ei enää tajunnut, mistä lävestä pitäisi poistua lentokentältä päästäkseen oikeaan paikkaan. Pikku kommervenkkien saattelemana pääsimmekin jo niin lähelle hotellia, että näimme sen kyltin moottoritiellä. Kuskimme kuitenkin kiilasi moottoritieltä poistuvien kaistalle niin törkeästi, että tilannetta vahtinut poliisi pakotti hänet poistumaan kaistalta (joka siis olisi vienyt meidät hotellille!) ja ajamaan mottoritietä.

Vaan eipä ollut eilisen teeren poikia tämä kuski. Sepäs teki sellaiset temput että ajoi moottoritielle saapuvien kaistan eteen, parkkeerasi siihen ja ryhtyi PERUUTTAMAAN vastaantulevaa liikennettä päin päästäkseen siihen liittymään, jonka kaistalta poliisi juuri hänet poisti. Ahhahhahahaaa, tässä kohtaa alkoi nauru raikaamaan taksissa, oli tän kuskin peliliikkeet sen verran vekkuleita. Onnistuihan se ja hotellille päästiin.

Seuraavat yöunet jäi lyhyiksi. Herätys 02.30, lähtö kentälle 3.00, lento lähti 5.00 kohti Gorontaloa. Ja täällä nyt ollaan, mukava Gorontalo, jossa paikalliset puhuvat vain vähän englantia emmekä ole nähneet yhtään länkkäriä meidän lisäksi.

Huomenna illalla otamme laivan kohti Togeanin paratiisisaaria. Nettiyhteydestä ei vielä tietoa siellä päin, joten joko olemme, tai sitten emme, kaksi viikkoa tietopimennossa. Palailemisiin!

Bako National Park

"Ja niin he lähtivät viidakkoon....."

Torstaina pakkasimme pienemmän päivärinkkamme ja kameralaukun viidakkokuntoon, hyppäsimme paikallisbussiin ja suuntasimme kohti Bako National Parkia. Paikallisbussit tuntuvat kulkevan varsin luotettavasti ja ovat huokeita kulkupelejä, suositeltavaa siis taksien tms sijaan.

Bussi nro 1 päätepysäkki on Bakon ”satamassa”. Satamassa maksetaan 10 rm sisäänpääsymaksu puistoon (2,5 euroa) ja hankitaan venekuski, joka vie halukkaat itse luonnonpuistoon. Veneestä ja sen kunnosta riippuen matka kestää noin 15min tai enemmän. Venematka maksaa noin 45-50rm, sen voi jakaa muiden matkailijoiden kanssa, minimissään kuitenkin 9rm per henkilö.

Ja näin täällä toivotetaan vieraat tervetulleiksi :)

Heti puistoon saavuttuamme näimme silverleaf apinan, joka rapsutteli itseään ja vietti eloaan ihmisistä mitään välittämättä. Näitä apinoita emme nähneetkään muita kuin tämän yhden kappaleen. Sen sijaan pirulaiset makakit (aka varastelevat paskiaiset) kyllä näyttäytyivät ja kuuluivat leirintäalueen ympäristössä. Tavaroistaan saa pitää todella kiinni ja uhitella näille pikkurosvoille tai muuten ne vievät minkä irti vain saavat. Kerran jouduin oikeasti väittelemään yhden tapauksen kanssa, joka oli tulossa hengailemaan samaan ruokapöytään meidän kanssa, minä mäiskin apinaa kohti rätillä (The Rätistä on moneksi) ja makaki näytteli hampaitaan ja yritti pitää paikkansa, minä voitin.

Silverleaf

 Kanttiinin takana hengaili suurehko pit viper.

Emme heti päässeet tutustumaan loisteliaaseen majoituspalatsiimme, koska sisäänkirjautuminen on vasta klo 14.00. Jätimme rinkan säilytykseen ja lähdimme pienelle noin tunnin suuntaansa kestävälle reitille. Hauskaa tässä on se, että reitti oli suuntaansa vain 800 metriä! Arvioitu matka-aika sen patikoimiseen TUNTI! Maasto oli aika-ajoin todella vaikeakulkuista. Huh huh, reisissä tuntui ja pohkeita pakotti kun lähes koko tunti oli yhtä ylösalas kiipeilyä. Kiitokset Enervit energiatuotteiden (kiitos Riku!) matkanteko ei vienyt kaikkia mehuja.

Ensimmäisellä reitillä ”Paku”

Paku beach

Ei pojasta polvi parane tässä paikassa! Tuosta suloisesta lapsiapinasta kasvaa isona varas. Tänne tarvittaisiin apinoiden lastenkoti!

Leirintäalueen ranta laskuveden aikaan.

Leirintäalueen ranta... ja Katri

Kalliot ovat jonkinsortin hiekkakiveä, jossa on mineraaleja. Joku asiasta tietävä osaa varmasti selittää tämän paremmin. Kaikki kalliot olivat täynnä upeita värejä ja muotoja, luonnon mahtavia taideteoksia. Illalla auringonlaskun aikaan vietimme aikaa mahtavalla rannalla katsellen upeita kallioita.

Ja sitten pääsemmekin esittelemään matkan tähän astisista majoituksista ”hulppeimman”. Siis tällaiseen murjuun emme olleet aikaisemmin törmänneet. Okei, mökit näyttävät ulkoapäin varsin viehättäviltä, mutta sisällä paljastuu karu totuus. Ensimmäinen asia minkä huomaa on haju, se on jotain homeen ja sienien sekoitusta, viidakon kosteus, sitä vastaan on vaikea taistella jos on puuhökkeli.

Onneksi oli oma moskiittoverkko mukana. Kiitos Laura ja Eero osto-opastuksesta Bangkokissa.

Ja saniteettitilat, mikä suunnittelun huipentuma. Lattian kallistus on tehty tietenkin väärään suuntaan, eli kun lasket vettä (joka on muuten hieman rusehtavan väristä, kerätään vissiin jostain viidakosta), se jää seisomaan lattialle vaikka tekisit mitä. Syystä tai toisesta suihkun käyttö jäi vähäiseksi. Suihkussa käynti on hieman turhaa kahden yön viidakkovisiitillä. Suihkun jälkeen iholle pitäisi kuitenkin tunkea kilokaupalla hyttysmyrkkyä ja hikoilu alkaa heti suihkun jälkeen, kaikenlisäksi ympärillä tuntuu olevan muutenkin niin maanläheinen tunnelma, että miksi poiketa siitä :)

Voihan saniteettitilat!

Illalla kävimme opastetulla yökävelyllä. Taskulamput esille siis ja pimeääkin pimeämpään viidakkoon oppaan perässä! Viidakossa taitaa aivot jäädä narikkaan, koska jätimme kameran pois tältä kävelyltä, ihan vain siksi jotta emme saisi kuvia esimerkiksi harvinaisesta villikissasta, jonka näimme! Kissa on etevä pysymään näkymättömissä niin halutessaan, joten sen näkeminen ei ole mikään itsestäänselvyys. Näkemämme villikissa oli kutakuinkin tälläainen linkin takaa löytyvä  http://www.tunturisusi.com/kissat/leopardikissa.html

Villikissan lisäksi näimme skorpionin, kaksi pienempää pit viper käärmettä, ”kepukkaeläimen”, hämähäkkejä, sammakoita (esimerkiksi vihreän myrkyllisen puusammakon), kuningaskalastajan http://www.flickriver.com/photos/robertccy/tags/kingfisher/, mustan pallon näköisen linnun jonka nimeä emme muista ja näiden lisäksi kaikenlaisia hassuja öttiäisiä.

Yökävelyn jälkeen olisi hyvät unet maistuneet, mutta niitä ei viidakko liiemmin tarjonnut. Heräsimme ääniin huoneessamme kerran, emme vielä tajunneet oikein mitä siellä tapahtuu, toisen kerran heräsimme kun sipsipurkki tippui pöydältä lattialle. Tässä vaiheessa oli selvää, että joku elukka siellä meidän kanssa yötään viettää. Emme saaneet tätä selville, joten ei auttanut muu kuin painella hyttysverkon taakse suojiin ja jatkaa unia.

Seuraavana aamuna kävimme aamupalan jälkeen patikoimassa lyhyemmät reitit, Pandan Besar näköalapaikaalle ja siitä Pandan Kecil rannalle. Rannalla sattui olemaan venekyyti tarjolla, joten suunnitelmasta poiketen otimme veneen takaisin leirintäalueelle. Lounaan jälkeen lähdimme pidemmälle ympyräreitille ”Lintang”. Heti patikoinnin alkuun bongasimme nenäapinoita, jotka söivät todella lähellä magrovepuiden vieressä kulkevaa reittiä. 

Helppokulkuistakin välillä

Pandan Besarin näköalapaikka

Ponnistusvoimaa löytyy!

Herra isoherranenä

Kaikki reiteistä alkavat noin 30 minuutin kiipeämisellä rinnettä ylös! Tässä vaiheessa huomasi energiatuotteiden tuoman helpotuksen, koska aamun ensimmäinen nousu oli tehnyt tiukkaa huonosti nukutun yön jälkeen, mutta toinen oli jo huomattavasti helpompi ja painelimme Lintang reittiä aikamoista vauhtia. Päivän päätteeksi olimme patikoineet viidakossa 9,2km! Ehkä se peruskunto ei olekaan ihan hukassa. Voi kuulostaa lyhyeltä matkalta normaalimaastossa, mutta viidakossa on omat pikku kommervenkkinsä etenemisessä :)

Muurahaisten valtatie

Kannukasvi

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty...

Etsi kuvasta Rabbe

Leirintäalueen vakioasukit . partasiat

Paikalliset pojat pelaamassa jalista auringonlaskun aikaan

Auringonlasku leirintäalueen rannalla

Illalla kävimme vielä keskenämme pienellä yökävelyllä viidakossa taskulampun kera. Bongasimme samat pikku pit viper käärmeet, jotka näimme viimeksikin, eivät olleet vaivautuneet liikkumaan. Paljoa muita eläimiä emme kyennet näkemään/löytämään. Jonkun hassun tikkueläimen näimme. 

Yöllinen örrimörrikkä

Sitten pääsemmekin taas yöhön ja unenlahjoihin viidakon pikku murjussamme! Ensimmäisen kerran kun tajusimme, että joku otus siellä viipeltää olimme aivan varmoja, että apinat ovat päässeet mökin sisälle. Ääni oli kutakuinkin tällainen ”pläts/poks, skriiiits, taputaputaputapu” Suomennos = energiapatukka tippui rosvon mukana lattialle, rosvo yrittää raahata sitä mukaansa, rosvo jatkaa matkaa ilman energiapatukkaa. Yritimme selvittää kuka voro oli, ei mitään havaintoa. No tajusimme että mökkimme ”roskis” oli reikä lattiassa ja sen päällä muovikansi. Oletimme, että makaki on tullut siitä sisään ja ulos. Laitoimme kannen päälle 10l täyden vesiämpärin. Makakinvarma juttu.

Välikohtauksesta hieman häkeltyneinä ei uni oikein maittanut, joten lueskelimme hetken. Nooooo, Rabbe nousee mennäkseen ylellisiin toilettitiloihimme ja yllättää rosvon! Se onkin suuri viidakkorotta! Rotta pelästyy Rabbea enemmän ja viuhahtaa, no minnekäs muuallekaan kuin pesualtaan takana olevaan reikään lattiassa! Ja tämä reikä on ihan ihmisen suunnittelema juttu! Siis aivan sanoinkuvaamattoman fixua pistää lattiaan reikiä keskellä viidakkoa, niin että kaikilla asukkailla olisi omat sisäänkäyntinsä :) Tukimme reijän pyyhkeellä ja täytetyillä vesipulloilla. Rottavarma juttu. Loppuyö sujui ilman kutsumattomia vieraita.

Likaisina, väsyneinä, onnellisina ja kokemuksia rikkaampina palasimme tänään takaisin Threehouseen. Ihan kuin olisi kotiin tullut! Siistiä, sivistyksen keskellä, ilmastointi, internet, lämmintä vettä, ihania ihmisiä, puhtaat vaatteet, reijättömät seinät ja lattiat, ei hometta. Ai että se lämmin suihku tuntui ihanalta!

Mutta tulipahan käytyä ja kyllä kannatti. Mukavuuksista saa hieman tinkiä, jotta näkee palan todellisesta Borneosta. Luonnonpuistoihin ei huippuresortteja rakenneta.

Kuching ja Santubong joki

Eilen pyörimme joen rannan lähettyvillä ja maistelimme paikallisia tikkuruokia ja katukeittiöstä lettua, jonka sisään voi valita laitettavaksi juustoa, kananmunaa tai kumpaakin. Hyvää oli! Kävelimme tikkuruokien ja pussien kanssa joen rannalle, jossa on paljon paikkoja istuskeluun. Hitusen verran säikähdin kun about metrin päässä jaloista suhahti ja näin vain vallin taakse katoavan lierulaisen. Lierulainen osoittautui varaanin hännäksi! Kaivoin nopeasti videokameran esille ja sain pätkän videota varaanista. Onneksi tyyppi oli jo hyvän matkan päässä meistä, ei ollut mikään sisilisko nimittäin.

Iltapäivällä lähdimme wildlife jokiristeilylle. Hintaa oli kyllä jonkinverran, mutta oli kyllä joka pennin arvoista! Näimme aivan tajuttoman kokoisen krokotiilin! Mukana ollut opas arvioi kaverin olevan noin 4 metriä pitkä ja siltä se todella näyttikin noustessaan pintaan niin, että selässä olevat ”harjakset” näkyivät. Veneemme ei ollut mikään maailman korkealaitaisin, joten jos kroko olisi tullut vähääkään lähemmäksi olisi ehkä jo hieman pelottanut.

Kroko

Joen leveällä kohdalla pieni paratiisisaari

Viereisen veneen aito merirosvoko?

Krokotiilin lisäksi näimme jokidelfiinejä!!! Näistä kavereista oli uskomattoman vaikeaa saada valokuvia, joten jäätte nyt ilman. Delfiinit näyttäytyivät vain hieman pinnan yläpuolella ja niitä oli hieman haasteellista havaita. Onneksi näimme edes vilauksen delfiineistä, osan vuodesta delfiinit hegailevat jossain muilla seuduin kuin Santubong:n jokialueella, jolla veneilimme.

Delfiinien jälkeen meitä onnisti jälleen ja näimme nenäapinoita ja vieläpä upean kokoisen koiraan! Näitä kavereita tullaan näkemään tosin myös Bakon luonnonsuojelualueella, jolle suuntaamme huomenna aamusta. Bakolla paras aika nähdä apinoita ja muita eläimiä on herätä aamulla aikaisin ja lähteä patikoimaan hiljaa lähialueille. Katsotaan miten meitä onnistaa J

Nenäapina

Parkkeesasimme veneen magrove puiden juurakkoon ja seurailimme hetken makakiperheen elämää , hauskan näköisiä otuksia.

Makakien seurusteluhetki

Ilta alkoi laskeutua joelle. Suuntasimme veneellä vielä kauemmaksi ja ohitimme paikallisen kalastajakylän. Hetken seurailtuamme kylän elämää heidän moskeijastaan kuului rukouskutsu. Oli mystinen tunnelma, kun keskellä viidakkoa illan laskeutuessa ilmoille kaikuu rukouskutsu ja ympärillä kuuluu kaikki viidakon äänet lintujen kirskumisesta sirkkojen siritykseen. Mahtava kokemus.

Pimeä laskeutui nopeasti, emme antaneet tämän kuitenkaan häiritä vaan nautimme joen ylle laskeutuvista upeista väreistä ja joenvarren näkymistä. Taivaanrannalle ilmestyi pilviä ja kaukana taivaanrannassa aloi salamoida. Veneemme kuski tiesi todennäköisesti pilvien liikkeet, koska emme kiirehtineet ukkosta tai pimeyttä karkuun. Miehet laittoivat valonheittimen päälle ja yrittivät etsiä krokotiilejä (tai niiden kiiltäviä silmiä) mangrovejuurakosta.  Krokotiilejä emme enää nähneet, mutta ajoimme veneen kiinni magrovepuuhun, joka oli täynnä tulikärpäsiä. Mahtavia pieniä otuksia, jotka kiilsivät ja vilkkuivat puun ja meidän ympärillä. Tulikärpäset lentävät niin hiljaa, että niitä on helppo ottaa kiinni ja katsella käsien sisällä

Kuchingiin palattuamme menimme syömään joenvarrelle. Paikallinen kaveri suositteli kokeilemaan täkäläistä jääteetä. Hyvää! Pitää vielä tiedustella miten tekevät sitä jos vaikka joskus itsekin osaisin, palmusokeria käyttävät ainakin tuomaan makua ja makeutta. Kokeilimme myös friteerattua banaania suklaakastikkeen ja juuton kera, ei kuulkaas laisinkaan hassumpi yhdistelmä!

Tänään vietimme oleskelupäivää guesthousella lentoja metsästäen ja poikkesimme Sarawakin luonnonhistoriallisessa museossa. Säästömielelessä ja ehkä myös liialliseen oleskelun helppouteen kyllästyneenä tein illallista meille ja onnistuin jopa aika hyvin! Aterian hinnaksi tuli huimat 0,75 senttiä euroissa J , maussa ja raaka-aineissa ei säästelty. Pitää kokeilla ehkä toistekin. Huomenna Bakolle, loppuu tää oleskelun helppous, kun astutaan vieraalle maaperälle viidakkoon.