Togean, Black Marlin

Ja näin olemme palanneet takaisin Gorontaloon ”sivistyksen” pariin Togeaneilta. Hämmästyksen, ilon, ihastuksen, yllätyksen ja riemun hetkiä on koettu viimeisen 16 päivän aikana paratiisisaarilla ihanien ihmisten kanssa. Luonto on tarjonnut parasta antiaan vedenalaisesta maailmastaan. Kumpikin meistä hurahti sukeltamiseen heti kun pääsimme laitteiden kanssa pinnan alle! Mahtavaaaaaaa!!!!!

Laivamatka menosuuntaan sujui mukavasti. Törmäsimme suomalaispariskuntaan Teemuun ja Eevaan, kiva puhua suomea ja vaihtaa reissukuulumisia. Samalla laivalla oli myös itävaltalainen Thomas ja hollantilainen Hilda, jotka olivat myös matkalla Black Marlinin sukelluskeskukseen meidän kanssa. Aikaisemmin päivällä olimme menneet Karina hotellille kyselemään laivalippuja ja superystävällinen paikallinen Nicholas järjesti meille liput ja hytin, onnistui huonoista kuuluvuuksista huolimatta soittamaan Black Marliniin ja järjestämään meille majoituksen ja noudon Wakain satamasta.

Aamulla, aikataulusta myöhässä luonnollisestikin, saavuimme Wakaihin. Hilda, Thomas ja kasa kanoja ja yksi kukko nousivat kanssamme veneeseen kohti Black Marlinia. Perille päästyämme jokapaikanhöylä Ali ilmoitti, etteipähän vapaita bungaloweja olekkaan ja jossei matkailijoita haittaa niin majoitus järjestyy toimiston lattialle. Ei haitannut, joten ensimmäinen yö vietettiin mukavasti sukelluskeskuksen toimiston lattialla J

Seuraavana päivänä saimme oman bungalowin ja aloitimme Open Water Diver kurssin. Laivalla kanssamme ollut Thomas oli tullut suorittamaan Dive Master koulutuksen ja oli mukana katsomassa miten kurssin vetäjämme Tina kouli meitä keltanokkia suoriutumaan veden alla varusteiden kanssa.

Saimme bungalowin Tinan, Wulfin ja Zoen naapurista rannan hiljaisemmalta puolelta. Kahden viikon aikana tuli sulatettua ikirouta vajaa neljä vuotiaan Zoen ympäriltä sen verran tehokkaasti, että välistä vähempikin olisi riittänyt. No ei sentään, mutta kyllä siitä neitokaisesta kasvaa sellainen neiti näppärä, että vertaistaan saa hakea ;)

Näkymä bungalowin terassilta

Rapsuta haisevaa koiraa vain jaloilla ;)

Zoe ja Min

Pikku apina ja isompi apina

Bungalow

Katrin ja Zoen kynsistudio

Kotiranta

Jasir ja Laura italiasta veneineen

Togean tarjoili kerta toisensa jälkeen upeita auringonlaskuja

Ensimmäiset päivät menivät kurssia suorittaessa ja sukeltaessa. Ensimmäisen kurssipäivän sukellusharjoituksien jälkeen (maski pois, takaisin ja puhdistus veden alla, regulaattorin haku yms) pääsimmekin seuraavina päivinä sukeltamaan ihan oikeasti Tinan ja Thomaksen kanssa. Olimme totaalisesti pilalle hemmoteltuja OWD kurssilaisia, koska meitä oli vain me kaksi ja yksi ohjaaja ja yksi masteriksi kouluttautuva. Puhumattakaan siitä missä sukelsimme! Vedet ovat täällä uskomattoman kirkkaita, näkyvyys on aivan omaa luokkaansa ja vedet todella rikkaita. Pelkän kurssin aikana ehdimme nähdä rauskuja (jopa yhden eagle rayn!!!), delfiinejä (veneestä tosin), upeita kaloja pienen pienistä lähes kaksi metrisiin Napoleoneihin ja Bumperhead Parrotishejä sekä kilpikonnia! Ihan pelkästään Black Marlinin omassa rannassa näimme esim. rauskun ja merikäärmeen, käärme uiskenteli paljoakaan meistä välittämättä aivan läheltämme. Kaikki merikäärmeet ovat myrkyllisiä, mutta vaarattomia ihmiselle ellei niitä mene häiritsemään. Älä siis tunge sormiasi kaverin uimareitille.

OWD kurssin viimeinen sukellus tehtiin Una Unalla. Ulalalalalaaaa, mitkä vedet. Näimme kolme kilpikonnaa ja seuraavalla sukelluksella Una Unalla lounastauon jälkeen Napoleonin ja Bumperhead Parrotfishin useammankin.  Mahtava päivä, kaksi sukellusta ja lounas rannalla, kyllä kelpaa.

Jippii, kurssi suoritettu :D

Olikohan Scorpion Fish

Mureena

Ja sitten se riemu alkoikin, generaattorin reistailu. Olimme kolme päivää pääsääntöisesti ilman sähköjä, generaattori suostui yhteistyöhön maksimissaan tunnin verran vuorokaudessa. Päivän mittaan heräsi aina välillä toivo siitä, että illalla on sähköä, mutta eiiiiiii.... illallinen syötiin aina romanttisesti kynttilänvalossa. No, eipä sillä sähköllä niin paljon mitään täällä tekisi, pidä hyvä ystävä taskulamppu lähellä, ruokakin tehdään jokatapauksessa avotulella keittiön isolla puuhellalla, ettei nälkään pääse kuolemaan. Se on ehkä enemmän sellainen ylellisyystunne kun illalla on hetken aikaa valot päällä. Silloin kun sähkögeneraattori toimii sähköt laitetaan tosiaankin päälle vain illalla. Juoksevaa vettä on tarjolla kerran tai kahdesti päivässä, silloin on täytettävä kylpyhuoneessa olevat saavit vedellä, jotta on huuhteluvettä käytettäväksi loppuvuorokaudeksikin. Vedestä ja sen liikkeistä huolehtii pääsääntöisesti Opi ”Miss, Opi control, water running, ok ok, jeees, Opi control”. Juu Opi control vettä :D Ja siis kyllä, olimme pääsääntöisesti ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Kuulostaa ehkä hankalammalta kuin mitä se todellisuudessa on.

Wulf sai kaikki sekaisin tekemällä leipää yhtenä iltana

Perjantaina 4.11 vietimme Arianin lähtöjuhlia ja minun syntymäpäivää. Olimme keränneet muiden matkailijoiden kanssa rahaa kasaan, Thomas ja Ali, joka on töissä masterina BM:ssa sekä keittiön iki-ihanat naiset ja musiikkivastaava Ram järjestivät meille aivan mahtavan ikimuistoisen illan. Sähköt oli luonnollisesti poikki, muttei se tuntunut liiemmin tahtia haittaavan. Illalla kokoonnuimme syömään superhyvää ruokaa (peruna ja kana maistuvat uskomattoman hyvältä jokapäiväisen riisi-kala kuurin sijaan!) ja nauttimaan hyvästä seurasta, istuimme myöhään nuotiolla yhdessä. Arakia kului mitä erinäisimmissä sekoituksissa.....seuraavana aamuna ei paljoa sukelleltu, ”Hangover Rock” oli erittäin suosittu kohde aamun sukelluksilla ;) jeps, siellä voi kuulemma nähdä kaikenlaisia juttuja, ihan silmät kiinni ;)

Arak mestari Thomas

Ali teki siskonsa kanssa kakun!

73 vuotias Francis ja Opi näyttää mallia 

Synttärisankari kakun kimpussa.

Arianin snorkkelitesti

Seuraavana sunnuntaina Min, ihana aina hymyileväinen aktiivijärjestävä ja -työntekijä, pyysi meitä osallistumaan muslimien juhlaan Wakaissa ja tulemaan syömään heille. Rytmiryhmä lähti kohti Wakaita,  BM:n instructorit Tina ja Wulf sekä heidän pieni tyttönsä (instructor baby!) Zoe, Thomas, kanadalainen Kelsey, Ali, Ram, Rabbe ja minä, kävimme uimassa vesiputouksella ja söimme mennen tullen Minillä pientä naposteltavaa. Kaikki olivat odottaneet pääsevänsä myös kauppaan (jollaista ei oltu viimeiseen viikkoon nähtykään), kaupatpa olivat vaan harmiksemme kiinni muslimien juhlapyhän vuoksi. Ali ja Alin viehätysvoima sai kuitenkin kiinalaisen naisen aukaisemaan kauppansa, kunhan hiippailisimme sinne takaovesta sisään, sillä kauppa ei ollut paikallisille auki. Neljä ninjaa hiippaili pimeään kauppaan tekemään ostoksiaan ja päivän päätteeksi nämä neljä onnellista kävelivät auringonlaskuun kauppakassiensa kera! Ja hei, illalla saatiin vielä generaattori toimimaan, mikä päivä, vesiputous, kauppashoppailu ja illallisella näki mitä söi! Wow!

Thomas ja Zoe Wakaissa

Zoe, Ram, Ali, Tina, Kelsey, Rabbe ja Wulf

Thomas ja Rabbe matkalla Wakaihin

Rötkötellessä ja sukellellessa se seuraavakin viikko pääsääntöisesti meni. Lauantaina keksittiin vielä järjestää yhdet juhlat ihan vaan kun kerta oli meidän viimeinen ilta BM:ssa :D Kanaa ja perunaa nassuun ja tanssit pystyyn. Arakin voimalla yksi jos toinen lauloi ja tanssi nuotiolla ja taisteli jos jonkinlaisen kilpailun voitosta. Seuraavan aamun hämärissä taistelutoverit vetivät itsensä urheasti aamupalalle tarkastelemaan korallien tekemiä tuhoja pitkin hipiää ja niitähän riitti!

Aviopari kilpasilla

Katri, Thomas, Ram ja Opi näyttävät mallia

"How much air you have!?"

Sunnuntaina aamusta alotimme surutyön ja ryhdyimme pakkaamaan tavaroita ja lahjoittamaan tarpeettomaksi jääneitä aurinkorasvoja ym tavaroita saarelle jääville. Lounaan jälkeen koitti hyvästien hetki ja pakko se vaan oli taas myöntää että kaikki hyvä loppuu aikanaan. Ryhmäkuvaus-, halaus- ja vierailukutsurituaalien saattelemana lähdimme Wakaihin lautalle joka ei koskaan saapunut. Moottori rikki, ei lauttaa tänään, lautta ehkä huomenna. Hetkeksi heräsi toivo siitä, että saisi palata eikä tarvitsisi lähteä.

Koko porukka kasassa :) Huippua oli ja mahtavia ihmisiä!

Järki voitti kuitenkin tunteen ja kun tuli tieto pikaveneestä johon mahtuisi kuusi ihmistä, niin aika äkäseen neljä suomalaista, yksi kanadalainen ja yksi yhdysvaltalainen löytävät toisensa ja rahaa pikaveneeseen. Pikaveneemme Lestarin rannalla ei tosin näyttänyt todellakaan sellaiselta, jolla kuvittelin matkustavani meren yli Marissa nimiseen kylään/kaupunkiin, jonka sijaintia emme tienneet. Vaihtoehtojen puuttuessa nousimme kahden ”kapteenin” kanssa piskuiseen avoveneeseen, jonka perässä komeili kaksi 40hv moottoria. Toista moottoria korjattiin vasaran ja ruuvimeisselin kanssa kolmesti, ennenkuin olimme päässeet Togeanien välittömästä läheisyydestä yhtikäs mihinkään. Moottori toimi asianmukaisen korjauspalvelun jälkeen ja kahdeksan hengen saattueemme matkasi kohti auringonlaskua. 3,5h venematka ajettiin pääsääntöisesti auringon jo laskettua, ilman minkäänlaisia valoja luonnollisesti. Muistelin suurlähetystön matkustustiedotetta näiltä vesiltä ja varoituksia merirosvoista, taakse katsoessa totesin kuitenkin, että kaksi kapteeniamme näyttivät itse niin paljon merirosvoilta, ettei kukaan heiltä uskaltaisi ryöstää panttivankeja. 

Juu, se oli tätä kokoluokkaa se vene!

Heippa Togean!

Viimeinen auringonlasku

Perille päästiin ja Marissassa kiskottiin mahat täyteen jättikatkarapuja riisiä ja kasviksia ennen kolmen auton (kolme italialaista Black Marlinin naapurista olivat päässeet myös veneellään Marissaan ja suuntasivat myös Gorontaloon) saattueen matkaa kohti Gorontaloa. Marissasta Gorontaloon kestää vain noin 3h kun kuskeina toimivat varmasti itseään rallikuskeiksi tituleeraavat paikalliset, jotka ei peuraa pienempää tiellä väistele.

Että tällainen reissu tämä. Ilmastoidussa huoneessa yön levättyämme poikkesimme vielä lounaalla samassa veneessä reissanneiden Samulin ja Hannan kanssa ja vaihdoimme vierailukutsut Helsinkiin ja Berliiniin. Illalla käydään tsekkaamassa paikallinen nightmarket ja huomenna suunnataan kohti Kuala Lumpuria